Lumiset rinteet ja jylhät vuoristomaisemat. Korviin kantautuu tuulen laulu sekä suksien kanttaukset. Poskia puraisee pakkanen ja nenän päälle laskeutuu lumihiutale. Tämä mielikuva on tuttu Johanna Kuosmaselle ja Jenni Kuja-Arolle, jotka osallistuivat kevään 2019 Topptur naisten vapaalaskukurssille Norjassa.
Molemmilla oli jo kokemusta niin laskemisesta kuin retkeilystäkin, mutta sekä Johanna että Jenni halusivat kurssilta lisää varmuutta sekä avaimia itsenäiseen toimintaan ja ryhmänjohtoon haastavissakin olosuhteissa.
-Halusin oppia vielä enemmän sitä, että minulla olisi valmiudet pärjätä luonnossa itsekseni ja omatoimisesti. Toisaalta halusin myös hakea valmiuksia reissuille, joissa reissutoverit eivät ole niin kokeneita ja voin toimia ryhmänjohtajana päätöksiä tehden ja muita opettaen, Johanna kertoo.
-Olen laskenut lapsesta asti ja vuoret houkuttelevat jatkuvasti, mutta silti omatoimiset vapaalaskureissut tuntuivat kaukaisilta ja pelottavilta sopivan laskuporukan puuttuessa. Kynnys itsenäisille reissuille tuntui liian suurelta, vaikka erilaisia kursseja oli jo jonkun verran takana. Aina voi toki varata itselleen oppaan ja mennä perässä, mutta tämän kurssin sisältö kolahti – miten oppia oikeasti omatoimiseksi vuorilla ja suunnitella turvallisesti omat reissunsa, Jenni kuvailee.
- Halusin myös enemmän tietoa siitä, kuinka henkisesti reagoin tilanteissa, joissa mukana ”erämaassa” on minulle entuudestaan tuntemattomia ihmisiä. Suunnistustaitoja on myös aina hyvä petrata, joten niiden parantaminen oli myös tavoitteena, Johanna jatkaa.
Vaikka kurssikuvauksessa luvattiin muiden kurssien tapaan oppia lumiturvallisuudesta, muodostui kurssista naisille uniikki kokemus. Erilaisen kurssista teki myös, että kurssipaikkana toimi Norja ja muina kurssilaisina toimivat samanhenkiset naiset.
-Kurssikuvaus tuntui lähtevän ihan eri näkökulmasta kuin mikään muu, mihin olin aiemmin törmännyt vaikka käsittelimmekin pitkälti samoja lumiturvallisuuteen ja reittivalintoihin liittyviä asioita. Näkökulma ja opetusmetodit poikkesivat kuitenkin monista muista kursseista, missä olin ollut. Pääpaino oli todellakin siinä, että suunnittelimme ja johdimme retket itse, Jenni nostaa esille.
Jenni nauraa, että johtaminen olikin kurssin aikana hyvää ja hellävaraisen napakkaa.
Luonto asettaa arjen asiat mittakaavaa
Johannalle luonto merkitsee myös huikeiden aktiviteettien toteutuspaikan lisäksi myös paljon muuta.
-Luonto on minulle hiljentymisen paikka, niin kuin uskonnollisuus voi olla jollekin. Luonnossa ollessani koen olevani olemassa, läsnä, aidoimmillaan ja pysähtyneenä. Luonnossa koen olevani juurillani. Luonnossa olen onnellinen juuri siinä hetkessä, tässä ja nyt, Johanna kertoo.
-Luonto laittaa asiat mittakaavaan antaen rauhaa alati toistuvalle eksistentiaaliselle kriisilleni. Luonto herättää minussa suuren kunnioituksen: tajuan ihmisen ja ihmiskunnan pienuuden luonnonvoimien ääressä. Koen olevani etuoikeutettu, että saan viettää aikaani luonnossa, Johanna jatkaa.
Johanna nostaa myös esille sen, miten luonto vaikuttaa alentavasti stressiin: puhdas ilma, eteerinen tunnelma, luonnon värit ja muodot laskevat stressitasoja. Hektisen työn vastapainona luonto tuo tasapainoa, joka tarjoaa rauhaa ja tyyneyttä oravanpyörän keskellä.
Myös Jenni on samoilla linjoilla oman luontosuhteensa kanssa. Hänelle luonto tarjoaa kärsivällisyyttä, rauhallisuutta sekä hyväksyntää siitä, ettei kaikkea voi kontrolloida.
-Kun menee luontoon, isolle tai pienelle retkelle, se rauhoittaa ja auttaa muistamaan, mikä on kaikkein tärkeintä. Se auttaa keskittymään ja tyhjentämään pään kaikesta turhasta: huolista, murheista ja stressistä. Ottamaan tilanteet vastaan sellaisina kuin ne tulevat, ja miettimään siinä hetkessä, miten niihin suhtautuu, Jenni kuvailee.
-Mitä enemmän vietän aikaa luonnossa, sen paremmin osaan laittaa muun elämän asioita mittasuhteisiin ja tärkeysjärjestykseen. Tykkään myös arjesta ja kaupunkielämästä, mutta sekä pitkät että lyhyet luontohetket ovat hyvää vastapainoa kaikelle hektisyydelle. Kotona ja kaupungissa lempipaikka on se, mistä näkyy vihreää ja puita. Luonnossa lempipaikka on yleensä se, mistä näkyy mahdollisimman kauas ja laajalle, Jenni jatkaa.
Jenni nostaa myös esille, että jokainen retki on myös eväsretki, koska ulkona kaikki maistuu paremmalta ja eväshetket auttavat myös pysähtymään retkilläkin: istumaan alas, olemaan hetken hiljaa ja nauttimaan hetkestä ja hyvistä eväistä.
Comments